
Tietoja minusta
Maaret Laakso
Asun mieheni kanssa Turun Puistomäessä, ihan Uittamon ja Puistomäen rajalla.
Olen koulutukseltani Kasvatustieteen maisteri. Eläkkeellä vuoden 2023 alusta lukien.
Toimin ennen eläkkeelle jäämistä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n aluepäällikkönä 21 vuotta. Tätä ennen olen työskennellyt omassa kodissa perhepäivähoitajana omien lasten ollessa pieniä, sitten ryhmäperhepäivähoitajana, perhepäivähoidon ohjaajana ja sosiaalityöntekijänä perheneuvolassa. Kokemusta on nuoruusvuosilta myös kaupan kassalta, tehtaan liukuhihnalta ja siivoushommistakin.
Olen naimisissa ja meillä on kaksi poikaa ja neljä lastenlasta.
Olen syntyisin Turusta. Lasten ollessa pieniä muutimme Vahdolle, jossa asuttiin liki 20 vuotta. Kun jäimme kaksin, muutimme takaisin Turkuun. Vahdon vuosina toimin Vahdon kunnan pääluottamusmiehenä 1986-2001 ja työsuojeluvaltuutettua 1991-2001 sekä kunnanvaltuutettuna ja monissa muissa luottamustoimissa.
Perhepäivähoitajana toimiessani innostuin opiskelusta avoimessa yliopistossa ihan harrastusmielessä ja ammattitaitoa/-tietoa kasvattaakseni. Luin psykologiaa, kasvatustieteitä, lopulta myös sosiaalipolitiikkaa ja sosiologiaa vuosien varrella. Myöhemmin kävin lukion ja kirjoitin ylioppilaaksi Raision iltalukiosta 1998. Ei ollut tarkoitus kirjoittaa, mutta tulihan se tietenkin tehtyä, kun kerran lukion kävin. Tarkoitus oli ihan tutustua systeemiin ymmärtääkseni, miten se toimii, kun esikoista emme osanneet juurikaan neuvoa ja nuorempi oli pian aloittamassa lukion. Päätin mennä edellä, mutta eipä hän minun tietojani tarvinnut. Nuoret kun osaavat ihan itse!

Kun tuo lukiokin tuli suoritettua ja opiskeluintoa riitti, päätin samoin tein hakea yliopistoon ja niinpä tuli koottua yhteen avoimen opinnot ja luettua kasvatustieteen maisteriksi. Opettajan pedagogisten opintojen suorittamisella tähtäsin opettajan työhön, mutta työpaikka ammattiliitossa veti kuitenkin pidemmän korren.
Harrastan
Mökkeilyä
Pihatöitä mökillä
Metsissä vaeltelua, sienestystä, marjastusta
Valokuvausta
Lukemista
Päiväretkeilyä
Aktiivista yhteiskunnallista toimintaa
Minulle tärkeää
Perhe, koti ja mökki
Toimivat ja laadukkaat julkiset palvelut
Reilu ja tasa-arvoinen yhteiskunta
Lasten ja perheiden asiat
Vanhusten yksinäisyyden ehkäiseminen
Työelämäasiat ja henkilöstöstä huolehtiminen
